U2-pentue

"Penturyhmä Bentzei"

yhdistelmästä
e:  Tending Ultimate, "Näp"
i: FI TVA HK3 BH Agi3, Haku PiirM 2015 Borderliz Robbin Hood, "Robin"



  • 1.1. 2016 Hulinaa siis riitti joulunpyhät . Pennut ovat todella aktiivisia ja liikkuvaisia, joten melskettä oli todenteolla, vaikka tyyppejä oli vain kolme. Lisäksi harrastelimme vähän kaikenlaista; autoilemassa pennut kävivät useita kertoja, samoin "kylillä" ja hihnassa kulkemistakin treenattiin. Pienet metsäretket kuuluivat myös ohjelmistoon, samoin kyläilyt muissa huusholliessa. Kävimme myös valokuvattavina - tai siis pennut kuvattiin, ei minua ja samalla reissulla Bentzeit pääsivät tutustumaan kissoihin, kanoihin, lampaisiin ja nautoihin - oikea seikkailupäivä siis! Ja tietenkin päivittäin kävi aikuisia ja lapsia pentuja palluttelemassa. Ja Hip... Hip otti mummona olemisen hyvin, hyvin vakavasti ja hoiti pentuja suurella sydämellä. Jopa imetti - ja tietenkin leikitti. Joulutervehdyksen Bentzeit pistivät eetteriin myös. 
https://www.youtube.com/watch?v=0V7oyGyzdjA


Virallisesti Penturyhmä Bentzeistä tuli U2-pentue. Ei tosin sen orkesterin mukaan, vaain emänsä Näpänderin.

Lad, eli Maku, virallisesti Tending Uppercut muutti jakamaan yläkoukkujaan Lapualle Arjan, Vickyn ja isä-Robinin seuraksi. Maku tullee harrastamaan hakua, tokoa ja agilityä - ja päässee ehkä lampaillekin :)



 Lass, eli Jin, virallisesti Tending Unlimited rikkoo rajojaan vastedes Vantaalla Juhan, Jedin (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager), sheltti Vertin ja Miina kissan hermojen kustannuksella. Jinistä tulee isona agilitykoira.



 Näpin esikoinen Lyn, tottelee nykyään nimeä Kiva. Virrallisesti Kiva on nimeltään Tendig Upbeat ja hänen tehtävänään on tuoda toiveikkuutta, myönteisyyttä ja iloisuutta synnyinkotiinsa kera emänsä Näpin ja mummunsa Hipin. Isona Kivasta tulee paitsi kiva koirakansalainen myös agilityurheilija.




  •  28.11.2015 Flipit täyttivät kolme viikkoa ja ehtivät jo tätä ennen murtauutua ulos pentulaatikostaan ja valoittaa koko talon. Kiinteään ruokaan opettelu aloitettiin, samoin ulkoilut otettiin mukaan kuvioihin. Kovasti leikkivät leluilla myös ihmisen kanssa ja tosi reippaita, uteliaita ja aktiivisia tyyppejä ovat he.


  • 21.11.2015 Flipit avasivat silmänsä 11 vuorokauden aikana, ja siitä lähtein meno onkin muuttunut päivä päivältä aina vaan hurjemmaksi ja hurjemmaksi.; tyypit kävelee, tappelee, leikkii ja ennen kaikkea - kiipeävät syliin. Suloisuudet.







  • 14.11.2015 Näp ja viikon "vanhat" pennut voivat erittäin hyvin. Näp on ollut todella loistava emo; huolehtiva, rento ja luottavainen. Näp viihtyy laatikossa pentujen kanssa ja maitobaari on ollut auki 24/7 - mikä näkyy pentujen hyvänä kasvuna.








  •  7.11.2015 Näp synnytti kolme terhakkaa pentua; yhden suloisen uroksen ja kaksi somaa tyttöä.  Synnytys oli nopea ja helppo; Näp hoiti kaiken itse niin hienosti ja nopeasti ettei "kätilön" tarvinnut kuin ihailla. Pennut olivat synytessään kookkaita ja elinvoimaisia palleroita.





  •  7.10.2015 Ultrassa käyty ja Näp on erittäin tiine. :)

  • 10.9.2015 Robin palasi lemmenlomalta kotinsa Lapualle. Pariskunta vietti oikein mukavan ja lemmekkään viikon ja useita onnistuneita astutuksia saatiin. 

  • 23.8.2015 Näp aloitti juoksunsa "sovitusti" tismalleen odotettuna päivänä :)

Toiveissa huikeita flippejä 
yhdistelmästä 
Näp - Robin
 E: Agi3 Tending Ultimate
i: FI AVA FI AVA-H SE AVA SM-10 Dombacks Garm (Ruotsi) - e: Agi3 Skogsvallarens Hip (Ruotsi)

I: FI TVA HK3 BH Agi3, Haku PiirM 2015 Borderliz Robbin Hood
i: Gk vallh Pr Cmm`s Suck (Ruotsi) - e: Gk Vallh Pr Floss (Englanti) 

Pentue toteutetaan yhteistyössä Tending -kennelin (Näpin jalostuslaina)  kanssa ja pennut tullaan rekisteröimään Tending kennelliin. Tiedustelut ja lisätiedot yhdistelmästä siis sitä kautta. Mitä Näpiin tulee, niin pentua haaveilevat ovat enemmän kuin tervetulleita tutustumaan Näpiin - ja sen emään Hipiin, kotioloissa ja treenien merkeissä. Eli mikäli bongaat minut ja Näpin/Hipin treeneissä, kisoissa, niin nykäise hihasta, soittele tai laita viestiä. 
Näp on agilityn ylimmässä luokassa kilpaileva nopea ja saalisviettinen. lyhytkarvainen tricolor narttu. Sen emä on Ruotsin tuonti, agilityn 3-luokassa kilpaileva Skogsvallarens Hip, ja isä agilityn Suomen Mestaruudenkin voittanut FI AVA FI AVA-H Dombacks Garm, Ruotsin tuonti sekin. Näpin ainoa täyssisarus on Suomen Tottelevaisuusvalio, ja kilpailee SM-tasolla tokossa. Puolisisaruksia emän puolelta kilpailee agilityssa ja tokossa (voi-evl), ja isän puolelta agilityssa (mm. Promillen Pirtu)

Näp on kiltti ja rehellinen koira, jonka kanssa treenaaminen on aina miellyttävää, ja se vastaa koulutukseen nopeasti. Agilityssa Näp on lähes optimaalinen niin luonteen kuin fysikkaansakin puolesta; se on luonnostaan hyvä hyppääjä, ketterä ja elastinen. Se liikkuu hyvin eri alustoilla, eikä sillä ole ollut ääniarkuuksia. Näp on ollut hyvin helposti motivoitava; se on aina leikkinyt erittäin hyvällä intensiviteetillä. Lisäksi se säilyttää hyvin viretilansa treeneissä, kestää hyvin toistoja eikä lannistu/paineistu virheistä.

Näpillä on terveet silmät, lonkat (A-A) ja kyynäret (0-0).




Urosvalinta Näpille on Ruotsin tuonti Robin Borderliz-kennelistä. Robin on intensiivisesti ja hyvällä moottorilla töitä tekevä koira. Se on Suomen Tottelevaisuusvalio, ja kilpailee myös pk-hakukokeessa ylimmässä luokassa, ja agilityssa 3-luokassa. Pk-hakukokeessa se voitti kesällä 2-luokan SBCAK ry:n mestaruuskisoissa, ja 3-luokasta uroksella on ensimmäisestä ylimmän luokan kisastaan 1-tulos. Robin on myös haun Piirinmestari vuodelta 2015.

Yhdistelmä, josta uros on, on tehty kaksi kertaa, ja pentueiden pennut ovat olleet hyvin terveitä. Robinin isä, Suck, joka itse kilpailee Ruotsin mestaruus/maajoukkuetasolla paimennuksessa, on jättänyt hyvää jälkeläisnäyttöä niin paimennus- kuin harrastuspuolellekin; mm. Robinin veli valittiin nyt Suomen paimennusmaajoukkueeseen, yksi täyssisko on TVA Ruotsissa. Suck`lla on useita niin paimennuksessa, pk-puolella, agilityssa kuin tokossakin ylimmässä luokassa kilpailevia jälkeläisiä Ruotsissa, mm. kaksi jälkeläistä Ruotsin Vuoden tokokoira-listalla kymmenen parhaan joukossa. Robinin emä kilpailee Ruotsin Mestaruus-tasolla paimennuksessa.

Robinin omistaja kertoo, että uros tekee töitä erittäin hyvällä vireellä kaikissa lajeissa; niin tokossa, agilityssä kuin pk-haussakin. Se on sosiaalinen ja pitää kaikista ihmisistä, ja palkkautuu hyvin sekä leluin että namein. Se sopeutuu helposti uusiin tilanteisiin, ja on toimintakykyinen ja rohkea koira.

Robinilla on B/A-lonkat, terveet kyynäret ja silmät.



Yhdistelmästä toivomme hyvän koulutettavuuden omaavia, vauhdikkaita ja helposti motivoitavissa olevia koiria; Huikeita Flippejä ;) Sekä Näp että Robin ovat geenitestattuja, joten pennut tulevat olemaan terveitä niin cea:n, ISG:n kuin TNS:nkin osalta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.