Jännäksi menee

Neljä yötä ultraan on, laskin äsken itse aivan....

Patalaiskan luonteeni ansiosta olen tähän asti pyrkinyt olemaan katselematta Hipardia "sillä silmällä", sillä... niin no - ei hyövää mitään kantaa stressiä asioista joihin ei voi vaikuttaa itse, ja tähän ei voi. Froikkareita lainatakseni se nyt vaan on niin että "herra antoi, herra otti, tyydy siihen hottentotti" ja niin poes päin.

Vaikka itse(kin) todella, todella, todella toivon että pentusia kohdun uumenissa kasvaisi, niin ihmeen vähän tuo asia on omaa mieltä kaivellut :o Onko se tämä ikä (en usko, minähän olen vasta 21 ja muutaman kuukauden päälle ;)) vai kokemus mikä tämän järkkymättömän mielenrauhan on tuonut, en tiedä. Ehkäpä se kokemus sitten: aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta mutta asioilla on tapana järjestyä :)

No mutta asiaan... nyt kyllä täytyy myöntää että kyllä Hipiäinen on kadottanut "vinttikoira-lookkiaan" :o Siitä ei pääse yli eikä ympäri. "Uuman" seutu on levinnyt niin selkeästi etten voi olla muutosta huomaamatta mikäli koira on näkökentässäni. No, Hip on ollut reilummalla sapuskalla, joten voi se toki olla ihraakin, mutta, mutta... kylkiluiden päällä ei tunnu edelleenkään kuin nahka ja ... hillitön määrä karvaa :o

Hipardin turkki on aivan uskomaton :o Mun pieni ruippana on ihan pehko jo! Ja nyt kun se on tanakkakin niin... näyttelyyn tuo pitäisi viedä sillä sehän - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, näyttää aivan bordercollielta! (nii-in... nyt kun sinä rakas ystäväni Marjatta tuon Hipardin näkisit, niin loppuisi sinultakin vinoilut niistä näyttelypalkinnoille tarvittavasta hyllytilasta - heh ;))

Ulkoisten muutosten lisäksi Hip vaikuttaa hitaammalta, rauhallisemmalta ja hellyydenkipeämmältä. Se tuntuu liikkuvan varovaisemmin kuin tavallisesti ja taka-askeleesta puuttuu vetoa. Liikkuminen ei ole ilmavaa ja vaivatonta vaan enemmän muistuttaa köpsöttelyä. 

Tänään moikattiin Kirsiä ja pikkuista Bamia ja Hip käyttäytyi Bamia kohtaan melko jännästi, voisi kai sanoa että... äidillisesti :o Leikki pennun kanssa kauniisti mutta pysyi viileän arvokkaana - enimmäkseen istuskeli mun jaloissa sillä aikaa kun Bami mennä tössytteli omia touhujaan .

Kotona Hipardin ja Kaliman välillä on jotain ihan ihme viritystä. Ei aggressiota kummastakaan suunnasta, mutta jotain... jotain näillä kahdella nartulla tuntuu olevan. Kali ja Hip tuntuvat viettävän aikaa huomattavasti enemmän yhdessä kuin mitä ikinä aiemmin. Ne eivät "kaveeraa-kaveeraa", vaan istuvat rinnakkain noin metrin päässä toisistaan eivätkä vilkaisekaan toisiinsa. Tosin, muutaman kerran olen nähnyt Hipardin kulkevan aivan Kalin kylkeä pitkin ohi mitä ei ole näiden 2,5 vuoden aikana ennen tapahtunut. Jotain niillä tuntuu olevan, mutta mitä? Meillähän nuo koiruudet ovat kaikki, rotuun katsomatta, melko joviaaleja yksilöitä eikä mitään lauman sisäisiä jännitteitä ole vuosien saatossa ilmennyt, eikä tämäkään vaikuta jännitteeltä, vaan... ihan kuin joltain sopimukselta. Salaisuudelta.

No mutta... neljän yön päästä sitten tiedetään. Tai niin, minä tiedän, sillä Hipardin ultrahan osuu "hauskasti" juuri Aprillipäiväksi joten... laitanpa minkä tiedon vaan, niin... niin - mistäs tiedätte ettei se ole vain osoitus minun kieroutuneesta huumoristani? ;)

Tullessani tähän huoneeseen, se oli jo rikki ;)

Loputonta odotusta

Höh, mä hullu luulin viime kesän helteillä että mun odotukseni päättyy synnytyssaliin - no eipä päättynyt, ei. Siitähän se vasta alkoi ;)

Vauva tulee - elämä muuttuu! Oli perhevalmennuksenkin psykologin luennon uhkaavalta kuulostanut aihe. Siellä sitä sitten istuttiin - naamat valkoisina ja kauhusta kankeana: "Mitä helkkaria olen mennyt tekemään??? Voiko tän vielä perua?! Onks pakko jos ei taho?" Ja sit odotettiin, suurin piirtein paskat housuissa sitä kuinka peruuttamattomasti elämä muuttuu sitten kun napanuora katkaistaan. Kuinka kaikki entinen katoaa sillä siunaamalla sekunnilla kun sikiö muuttuu vastasyntyneeksi.

Mutta... huomasin tulleeni huijatuksi! Ei se elämä muuttunutkaan. Perskeles!  Samaa paskaa hieman erilaisessa paketissa vain :) En pudonnutkaan vaaleanpunaisen hattaran sisään ja muuttunut muumimammaksi :o Muksu ei olekaan riesa eikä taakka, vaan itseasiassa vallan loistava napero. Fiksu ja huumorintajuinen - aivan kuten äitinsäkin ;)

Mutta odotus sen sijaan ei päättynyt.

"Odotas vaan kun tulee hampaita".
"Odotas vaan kun lähtee liikkeelle".
"Odotas vaan kun ... ihan mitä vaan".

Ja niin pois päin. Ja minähän odotin. Odotin. Ja odotin.

Pygmi oppi kääntymään, istumaan ja ryömimään. Haluamaan ja ei-haluamaan. Ensimmäisen hampaan puhkeaminen huomattiin päivän tarkkuudella. Toisen ilmaantumisesta ei tarkkaa mielikuvaa ja hampaat nro 3 ja 4... niiden läpitulon huomasi suuhygienisti, en minä.Pygmi oppi konttaamaan, kiipeämäänkin. Yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Oppi seisomaan ja jopa kävelemään tukea vasten.

Ja minä odotan... milloin se alkaa? Pitkis tässä olla niinku joku juttukin? Jotain vaikeeta ja rasittavaa niinku?

Toki vauhtiahan meillä nykyään pissaa aika tavalla kun pygmillä on turbovaihde päällä ja pieni mies omaa äärettömän uteliaisuuden lisäksi myös mielettömän luoton omiin kykyihinsä. Mutta... ei tässä mitään vaikeaa ole. Saati raskasta. Siinnähän se mönkii ja kiipeilee kuin pieni marakatti :)

Koirien suhtautumista jännitin kovasti alkuun - varsinkin laikojen, ne kun eivät ole lapsiin tottuneita ja varsin iäkkäitäkin jo. No... koirat ei piittaa pygmistä - paitsi jos sillä on ruokaa naamassa. Ja pygmi... pygmi taas pääasiallisesti suhtautuu koiriin kuin huonekaluihin, eli painaa ohitse hippulat vinkuen. Tosin, voihan olla että koiramme todellakin osaavat vain naamioitua sohvaksi niin äärettömän hyvin ja näin onnistuvat harhauttamaan vauvaa ;)

No joo, sen verran täytyy perään katsoa ettei pygmi koita kiivetä Kaliman yli. Ei sillä etten luottaisi Kalimaan, vaan koska minun mielestäni 13 vuotiaan koiran nyt ei vaan tarvitse toimia lähestulkoon itsensä painoisen muksun Mount Everestinä. Mutta olenkin niuho ;)

Vaan totta puhuakseni,  onhan se elämä toki muuttunut. Tiedä sitten vaan kuinka peruuttamattomasti, mutta kuitenkin: meillä on autossa turvaistuin! Ja rattaat valloittavat neljänneksen eteisestä. Ihan hirveetä ;)

Mutta ei niin pahaa jottei jotain hyvääkin: minun ei tarvitse enää miettiä mistä saisin haalittua tyhjiä piltti-purkkeja maalisekoitusteni säilömistä varten :)

Vaan nyt takaisin odottamaan... illan kokousta :)

Huonoja Uutisia

Huonoja uutisia Hipardista... *huoh* Niin, aika ultraankin oli jo varattuna, mutta... ei auttanut muu kuin perua se :(

Voi rähmä, miksi aina käy näin? Miksi?
No mutta, ei auta muu kuin yrittää uudestaan.

Ja onneksi uusi ultra aika saatiin heti seuraavalle päivälle!  Heh, - kuis monelta meinas huumori loppua ensimmäisen virkkeen aikana? ;) Sorppa - en voinut vastustaa kiusausta en sitten niin millään. Mutta joo, Hipardin jo sovittua ultraa piti siirtää seuraavalle päivälle logistisista ja pygminhoidollisista syitä. Karmee tilanne: yksi yö lisää jännitettävää : / Niin ja lohdutukseksi julmasta kepposestani lisäsin "videot" sivulle Hipardista uusia leikki- ja treenipätkiä. :)

Muuten arki rullaa ja me sen mukana; koitan olla intoilematta ja kuvittelematta liikoja mutta en voi sille mitään että välillä, ihan vain välillä... ajatukset karkaavat. Vaan ei auta, vielä hetki odotettavaa.

Pygmisterin kanssa piipahdettiin neuvolassa hakemassa 8kk mittoja, ja... jos tuota tahtia jatkaa kasvuaan edelleenkin, niin kesään mennessä MINÄ olen tämän talouden pygmi, eikä tuo pygmi : / Epäreilua! Minä kasvan vaan leveyssuuntaan : / No jaa... onpahan sit pygmillä enemmän äitiä halittavana ;o

No, vaikka noita ulkomuotogeenejä en (onneksi) ole pygmiin liiemmälti periyttänyt ainakaan näillä näkymin, niin "käyttöominaisuuksissa" on tämä emä periyttänyt hyvin itseään ;) (toivotaan että Hip tekee samoin :)) Olen selvästikin periyttänyt pygmiin "innostumisgeenin" sekä "menogeenin". Hetkeäkään tuo ei ole paikoillaan vaan kokoajan hirveä into päällä ja joka suuntaan menossa :o Niin ja vauhdista tuntuu tosiaan tykkäävän; tässä päivänä eräänä testasi sellaista "potkumopoa" ja heti oli oikeat elkeet pikku miehellä. Autoilla leikkii näppärästi ja pärisee leikkiessään. Välillä kai leikkii itsekin olevansa auto, sillä pärisee kontatessaan :o

Mutta hyvin on ottanut koiristakin mallia, sillä vesikipolla läträä ja kulkee lelu suussa - tämä jälkimmäinen ei ole tietenkään mikään ihme, sillä minähän OLEN sairaan hyvä opettamaan tuon noudon ;) Kaikilla mun eläteillä on hyvät noudot, joten miksipä tuo pygmi poikkeus säännössä olisi? ;) Heh-heh. Tää on tätä kotiäitihjjuumoria, koittakaa ymmärtää - tai jos ette koita niin se on sitten ihav vaan teirän onkelma se.

Odottavan aika on pitkä...

sen tietää myös Kali-Kaamea

Treeniä ja koulutusta

Koska Hipardi on aloittanut Agikiito tauon, täytyy luppoaikaa korvata jollakin ettei hajoo kuuppa - ohjaajalla nimittäin :) Hipardi itse on suhtautunut taukoonsa tyypilliseen tapaansa: lunkisti ja lonkkaa vetäen ilman minkäänlaisia "lieveilmiöitä". On se kyllä niin mahtava koira - kun ei tehdä mitään, niin ei tehdä mitään ja thäts it ja silti on töissä olleessaan tulta ja tappuraa, siinnä on sen laadun hermorakennetta mistä minä tykkään :)

No mutta, jottei ohjaaja parka - jonka hermorakenne ei tod. ole lähelläkään Hipardin vastaavaa, aivan muserru vieroitusoireiden alle kävimme Hipiäisen kerta hieman tokoilemassa viikonloppuna. Lyhyet "hyvän mielen" treenit, vähän toistoja ja paljon palkkausta.

Hip oli aivan onnessaan kun aloitimme merkillä jota on treenattu viimeksi... öö... loppiaisena? No mutta, selvisi että Hip osaa merkin, joten mitäpä sitä sitten sen enempää hinkuttamaan: mielettömän nopea ja suora merkille meno ja pysähtyi merkin taakse just eikä melkein hyvään paikkaan. Vaikeutettiin lisäämällä ruutu kehiin: ruudun olemassaolo tuotti (ehkä?) merkille menoon hyvin leivän banaanin, mutta mitään silmin nähden havaittavaa epäröintiä ei näkynyt -> saattoi siis hyvinkin johtua tuo banaani minusta eikä ruudusta.

Ruutu pelkiltään omana osuutenaan, palkkaus pysähdyksestä. Upea ruutu oli - todella nopsa ja tarkka ja aivan keskelle toppi :) :) Lopuksi lähetys merkille ja siitä ruutuun -> palkka ruudun topista -> loistava suoritus! Ja ihan vimppana koko EVL ruututsydeemi seuraamisineen - oli 10++ liike: sairaan nopea ja teknisesti virheetön! Upea, upea Hip-pieni :)

Lisäksi muutama tasamaan nouto, vauhti luoksari sekä hiukan jääviä & seuraamista. Nouto, luoksari ja jäävät ok, seuraamisessa viereisen kentän agility tuotti hieman painamista.

Hipardin treenien lisäksi ohjaaja kävi tässä päivänä eräänä lievittämässä agi-vieroitusoireitaan kouluttamalla muita :) Siitä onkin yli vuosi aikaa kun olen viimeksi kouluttanut ja tietyllä tapaa on ollut jopa hieman ikävä kouluttamista : / Mun piti aloittaa kouluttaminen "mammalomani" jälkeen viime syksynä, mutta "sattuneista syistä" en sitten alkanutkaan. Mikäs siinnä, jatkettiin vapaata eikä tarvinnut palella iltaisin hallissa - nyt kun kelit on taas lämpimämmät niin pienen pähkäilyn jälkeen tulin tulokseen että no: koska kouluttaminen itseasiassa on, ainakin pääsääntöisesti, kivaa ja aikaa kerta nyt on, niin jospa sitä sit kouluttaisi jossain muussa yhdistyksessä ja näin sitten tehtiin.

Ja olihan se pitkästä aikaa tosi mukavaa ja hauskinta oli huomata kuinka paljon sitä on oppinut itsestään, eli tietyllä tapaa ehkä vois sanoa että "kasvanut" tauon aikana (tää äitiysjutskako tämän(kin) on saanut aikaan :o ). Radan rakennus tuntui alkuun vaikealta hahmottaa, kun en ole pitkään aikaan ratoja rakennellut, mutta loppujen lopuksi siitä tuli lähes sellainen kuin oli paperillakin. 

Se "kasvu" kohta tuli esiin asennoitumisessa koulutettavien käytökseen. "Huono käytös" ts. se ettei tervehditä seuran jäseniä on minusta kyllä edelleenkin kummaa touhua, mutta nykyään se menee näemmä olankohautuksella (juu, en vaan tajua tuollaista käytöstä, mutta ehkä mun ei tarvi :))  No, sit se itse treenaaminen... takavuosina mua ahdisti se jos joku koulutettavista "kiukutteli" koiralleen, eli purki sitä omaa kyvyttömyyttään, turhautumista, PMS-oireitaan, what ever, kohtelemalla koiraa rumasti ja/tai epäreilusti :( Itseasiassa se ahdisti niin paljon että MINÄ aloin voimaan ihan fyysisesti pahoin sellaista nähdessäni ja jotenkin kadotin samalla myös toimintakykyni :o Jäin vain tyrmistyneenä katsomaan että WTF?

No, näemmä sen suhteen on tapahtunut jonkinlaista kasvua: edelleenkään en pidä en sitten niin yhtään siitä että koiraa kohdellaan epäreilusti! Siis totta kai keltä tahansa voi käämit palaa joskus, mutta meinaan siis sellaista ihan jatkuvaa koiralle "kiukuttelua", varsinkin kun ne syyt löytyy ihan sieltä hihnan toisesta päästä.

Edelleen tulen ja tulin surulliseksi kun tällaista toimintaa jouduin todistamaan, mutta... ta-daa: minäpä pystyin huomauttamaan asiasta aivan suorin sanoin :)  Ihan kylmän rauhallisesti annoin moitteen enkä piitannut pätkääkään loukkaantuuko ohjaaja moisesta, sillä itse asiassa se moite saakin loukata koska ohjaaja käyttäytyy törpösti :)

No mutta - onneksi suurin osa treenaajista käyttäytyy asiallisesti niin treenitovereita kuin etenkin koiraansa kohtaan. Ja aina on ilo nähdä sellainen pari jossa ohjaaja on motivoitunut ja omaa riittävän määrän nöyryyttäkin. Sillä... niin... oli se ongelma koiran kanssa lähes mikä tahansa niin  melko usein se syyllinen siihen ongelmaan löytyy peiliin katsomalla. Agility on tiimi työtä ja koiran on tehtävä oma osuutensa, mutta ennen kuin koiralta voidaan sitä vaatia, niin pitäähän koiran osata vaadittu asia. Ja ohjaajan pitäisi olla koiraa kohtaan aina reilu. Tiukka saa ja pitääkin olla, mutta myös oikeudenmukainen.

Ugh- menipä henkeväksi, mutta semmottinen mä oon :)

Kuva: Juha Karimäki www.rajarayha.com

HIPille PIPpeliä :o :o

Kuten tarkkasilmäisimmät ja -korvaisimmat lienevätkin jo huomanneet, niin "hiihtolomalla" HIP ei suinkaan hiihdellyt, vaan matkusti seksilomalle Thaimaahan Pyörönmaahan missä "hutsu-Hip" muutti lampolan edustan hetkessä joksikin punaistenlyhtyjen kaduksi : / Oli kyllä aikamoista menoa, mutta ei siitä sen enempää; pidetään nämä intiimi asiat perheen sisäisenä tietona koska tässä blogissa ei ole sitä "K-18" varoitusta ;o

Hip neidon alttarille johdatteli herrasmiehen elkein loppusyksystä Ruotsista Suomeen tuotu nuori, paimenlinjainen uros Seemework Pip.

Pip on silmistään, lonkistaan ja etupäästään terve mahtava luonteinen energinen nuori mies jolla on varsin hieno sukutaulu. Pipistä lisää esittelyä "pennut" sivulta sekä Tending kennelin sivuilta, josta löytyvät myös Korrien yhteystiedot mikäli tämä yhdistelmä kiinnostaa.

Hipin ja Pipin "soidinmenot" sujuivat siis hienosti ja saimme useita onnistuneita astutuksia tälle parille viikon 9 aikana :) Rankka viikko oli meille koirien omistajille, sillä matkat ja nuoren parin herkät hetket nielivät vapaa-aikaa suht tehokkaasti ja nyt vain toivotaan että yritys tuottaa hedelmää :)

Nythän meneillä on "se tylsä vaihe": epävarmuus ja odotus - mutta toisaalta, sitähän se elo muutenkin on. Epävarmuutta ja odotusta. Välillä onni potkaisee ja välillä koetelleen sitä turhautumisen ja pettymyksen sietokykyä melko tehokkaasti : /

Kovasti olen koittanut olla intoilematta ennen ultrakäyntiä (nimim. kokemuksella oppinsa saanut - liki 4 vuotta meni "oikeaa harrastuskoiraa" odotellessa, mutta... odotus palkittiin ruhtinaallisesti; Hipardilla :)), mutta... täytyy tunnustaa että joo, kyllä tässä sellaisia "odottavan mamman" päiväunelmia on alkanut päässä vilisemään - minulla : / Melkeinpä enemmän kuin mitä omana "tiineysaikana" (argh! Nytpä tiedän miten ulkopuoliselta ja varmaan myös turhauttavalta onkaan tuntunut minun odotusaikani Samista.) Ja kieltämättä alkaa ihan pikkuisen tuntua siltä että Hip on hiukan levinnyt, karvakin jotenkin "rasvoittunut" ja että se liikkuu hieman varovaisemmin kuin tavallisesti. 

Hui - jännää! Mutta nyt päiväunelmat stop tykkänään ja odotellaan coolisti - tai ainakin niin coolina kuin suinkin vain voi - ultran kuulumisia. 

Ja tälläinen "könsikäs" Hipardin sulho Pip on ts. kaiken muun hyvän lisäksi vieläpä kauniskin :)

Päivityksiä

Do diin, ny on myös laikojen esittely sivu valmis ja Kynsilehdonkin tänne laitoin :( *snif*

Hipardin sivulle päivittelin esittelyä sekä lisäilin kuvia niin neidistä itsestään kuin sukulaisistakin :) Viiiideoista löytyy muutama "uusvanha" koeotos - eli jokunen pätkä (hyvin, hyvin heikkolaatuisia osa - sorppa, kärsivät convertoinnin yhteydessä ja originaalit on... jemma nimisessä piilossa, luulisin ;)) HIPin ALO ja AVO kokeista vuodelta 2008.

Semmottiisii tänään, illalla kokoustelemaan Kennelkerholle :)

MC HIP paikalla makuussa PiirM kokeissa Valkeakoskella syyskuussa 2008

Kuva: Juha Karimäki, www.rajarayha.com

Kevyesti keskellä päivää :)

Eilen käytiin ottamassa kevyehköt päiväkahvit liitotreenit med Mia & Marita, koutsina tuttuun tapaan Tero. Liitojen "keveys" koski tosin vain Hipardia, ohjaaja joutui (pääsi) taas rääkkiin ja hyvä niin - oli varmaan parhaat liito treenit viikkoihin! Siis ainahan nuo Teron treenit loistavia ovat, mutta tää oli überloistava :)

Teemana rytmitys & linjat sekä eritoten Hipardin kohdalla takaa ohjaus. Molempiin vetoihin löytyi hyvät linjat melko nopeasti, pienen säädön jälkeen löydettiin vielä paremmat: leikkaus vaihdettiin vekitykseksi, poispäin kääntö sylkkäriksi, niisto pisaraksi ja "hipatus" jonkinlaiseksi ihmisnuolen+päälle juoksun sekoitukseksi ja joitakin kohtia koitettiin eri puolilta ohjaten. Haltuunoton ajoitusta yhdessä kohtaa jouduttiin viilaamaan hieman pidempään, muuten ei mainittavia "pään raavintaa" aiheuttaneita kohtia - Hip meni just niinku pitikin ja tautisen lujaa (medi rimoilla kun vieläpä mentiin) just niinko pitikin :) Sille tytölle kyllä niiiiiiiin sopii tuo tyyli, missä sen annetaan tehdä töitä ilman turhia "nenästä vientejä" - Hip haluaa että siihen luotetaan, ja miksipä en luottaisi? (niinpä - sanokaapas se : / )

Hienointa oli se, että vain yhden kerran tein perinteisen "voima-alue" mokan ja tajusin sen itsekin -> korjauksen jälkeen homma toimi kuin "junan vessa" eikä muutoksesta aiheutunut jatkoa ajatelleen mitään haittaa -> piti vaan muuttaa sit se seuraava poispäin kääntö sylkkäriksi.

Oli kyllä tosi mukava päätös Hipardin ja minun agilitykeväälle, näissä fiiliksissä on mukava jäädä tauolle sulattelemaan opittuja asioita :)

 Kesällä sit taas näissä merkeissä.

Joka äidin unelmatyökalu - Husky-Hepardi :)

Niin, meidän taloudessahan on koirille tasan neljä sääntöä:

1. pitää osata poistua
2. pitää osata noutaa
3. pitää osata nostaa esineitä
4. pitää osata VETÄÄ!!!

Ja koska Hip on Hip, se paitsi osaa nämä kaikki, se tietenkin osaa ne paremmin kuin loistavasti :) Eli, nyt pitää vaan ohjaajan (minun) osata hyödyntää näitä Hipardin mahtavia taitoja - ja minähän osaan, koska olen saanut syntymälahjaksi jotakuinkin ehtymättömän kätevyyden ja kekseliäisyyden, heh :)

Joten... niin, se ainoa asia mitä Hip ei osaa, on kävely hihnassa sillee sivityneesti : / No mutta, koska en minäkään niin järin sivistynyt ole, mutta omaan maalaisjärkeä senkin edestä, niin tämän "ongelman" tietenkin olen ratkaissut niin ettei Hipiä tarvitse pitää hihnassa, helppoa kun sen osaa ;o No, vaunulenkeillä talvisessa kaupungissa en jotenkin tuntenut oloani kotosaksi mikäli Hip on irti ja sen seurauksena oli kipiä olkapää ja armoton *tus. Varsinkin kun kärrit juuttui lumihankeen ja kaikki oli huonosti. Pari lenkkiä tehtiin hien ja kirosanojen virratessa, kunnes näin valon: minullahan ON KOULUTETTU VETOKOIRA!! Mitä hittoa MINÄ teen kaiken työn kun on "orjakin" olemassa?

Tuumasta toimeen ja lopputulos näyttää tältä:

 

  

Huomatkaa "mucherin" pitkä askel - tässä vauhdissa ei todellakaan enää tuupata :)

Saa laittaa isäntäkin tossu toisen eteen :)

  

  

Tyytyväinen kyytiläinen :)

Ja loppuun huomautus: ÄLÄ KOKEILE TÄTÄ KOTONA ellei sinulla ole KOULUTETTUA ja TREENATTUA sekä HALLINNASSA OLEVAA vetokoiraa! 

Valjaissa ja vetoliinassa oleva koira EI ole fyysisesti ohjaajan hallittavissa vaan koiran on TOTELTAVA SANALLISIA KÄSKYJÄ EHDOTTOMASTI - mikään "sinnepäin" tekeminen EI RIITÄ!

Lisäksi koiran TULEE OLLA fyysisesti  terve, hyväkuntoinen ja TREENATTU nimenomaan vetämiseen. 

Ja tietenkin, jos ja kun "kuorma" on näinkin kallisarvoinen kuin tässä kuvasarjassa, pitää myös koiran hermorakenteen olla huippuluokkaa - mitään ei saa säpsyä, ei pelätä, ei hölmöillä... ylipäätänsä ei saa reagoida mihinkään muuhun kuin ohjaajan käskyihin. 

"Pientä" esimerkkiä hallinnasta:

 loppuun nauruhermojen kutkuttelua -näin voi käydä kun saa mitä tilaa :)

Kornit Murot ;D

Huh-Huh mikä viikko!! Pää on ihan pyörällä ja olo on kuin olisi... no, mitä sitä kaunistelemaan: puhki pantu ;D Heh-heh.

Ja huonolla huumorilla jatketaan aiheeseen liittyen:

Kornit Murot (sorry - sisäpiiri vitsi ;))



Ja tietenkin myös "panomies" ;P

Arkistojen kätköistä löytyi myös muutama TOKO kuva Hipardista - tässä seuraamista edestä ja takaa 1.6.2008 Niihaman kisoissa, kuvaajana Juha Karimäki - www.rajarayha.com 

 

  

Ja palkinnoillahan me tietenkin oltiin myös ;)

Ja sitten pitäis vielä hymyillä...

*Huoh* Tää on niin tätä, elämä siis. Juuri kun kuvittelee että pilvellä ehkä sittenkin on se kultareuna ja päivä paistaa risukasaankin, niin... täystyrmäys! Isku vyönalle ja keuhkot tyhjiksi :( Ei mukavaa ei. Ja vaikka omasta mielestäni minulla on tämän oman elämäni "prioriteettilista" aikas hyvin järjestyksessä, niin kyllä sitä vaan (taas) joutui miettimään että mikä elämässä _oikeasti_ on sitä tärkeintä. No mutta, nyt sitä on tarkastelut ja näillä mennään - pitää pelata niillä korteilla mitkä on jaettu ja onneksi on hyviä ystäviä joiden olkapäätä vasten voi rauhassa nyyhkiä. (kiitos teille rakkaani!!)

Nuo ystävät ovat kyllä viime aikoina nousseet todella arvoonsa ja sen on saanut huomata että hyvät ystävät ovat kullan arvoisia. Itseasiassa kultaa paljon arvokkaampiakin, sillä jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru vain puolikas suru ja se auttaa jo paljon.

Mutta... se synkistelystä - näillä mennään. Ja miksipä ei mentäisi sillä elämässä tärkeintähän on elämä. Ja jos ei olisi vastoinkäymisiä ja ongelmia, ei olisi myöskään elämää :)

Elämä, rakkaus, perhe ja ystävät - siinnä ne tärkeimmät, kaikki muu on vain turhaa sälää ja rekvisiittaa.

Elämä

 

Rakkaus
 

Perhe

Ystävät

Voihan Viideo!

Joitakin Hipardin agility pätkiä "Videot" sivulla - Picasa voi tökkiä jos eivät pelitä: sit ei auta muu kun tuumata ja koittaa, tuumata ja koittaa, ja tuumata ja... ;P

Piipahdettiin tänään pikaisesti lampaita katsomassa. Siis ihan katsomassa vaan, ei paimentamassa - kovasti pullotti masut jo uuhilla :) Ihania mammoja ovatten ne.

Hipardin kanssa paimennustreeneissä meidät ikuisti Huotarin Oili keväällä 2008

Uutta suoleen, kun vanha kuolee!

Do diin, vanhat blogit ovat päätyneet blogien hautuumaalle ja luulenpa että kotisivutkin saattavat lentää bittiavaruuteen tässä joskus, syystä että ei... ei vaan tahdo tuo inspiraatio riittää ei : /

Jossain hetkellisessä häiriössä päädyin kuitenkin tsekkaamaan että no mimmones systeemi tää bloggerin blogi on ja aikani kikkailtuani... no niin. No, varsinaista treeniblogia tästä ei ole tarkoitus tehdä (vaikka vannomatta paras), sillä ainakaan juuri nyt - kiitos tuon "pygmin" (07/09) - ei jaksa mitään kovin tähtitieteellisiä muistiinpanoja treeneistä tehdä. Pysyköön treenijutut päässä - jos pysyy ;)

Lähinnä tämä blogi tullee olemaan koko lauman kuulumisista kertova - tosin, pääosassa koirat ja etenkin HIP koska HIP nyt vaan on niin paras, syystä että... no mun elämässä nyt ei vaan tapahdu muuten niin yhtään mitään ;D Ja vauva blogit on sitten vauva blogeja.

Koska tämä bloggeri vaikuttaa ihan fiksulta systeemiltä, niin saattaa olla että tosiaan deletoin myös kotisivunikin datataivaaseen, sillä koirien (ja ehkä vähän ihmistenkin) tiedot on tarkoitus siirtää tänne bloggeriin - alkuahan tuossa jo olen väsäillytkin.

Mutta näillä mennään - katsotaan riittääkö into pidemmälle kuin ensi viikkoon ;)

Kuva: Laura Järvinen